Kulkue
Kulkueeseen ei edellytetä ennakkoilmoittautumista. Kulkue lähtee liikkeelle Lavan läheisyydestä. Kaikkien kulkueessa mukana olevien järjestötoimijoiden on hyvä olla paikalla hyvissä ajoin jotta järjestäytyminen onnistuu sujuvasti ennen liikkeelle lähtöä. Kulkueessa voit kantaa yhdistyksen omaa panderollia, kunhan sen viesti jakaa Nokia Priden periaatteet.
Yhteistyökumppaniksi Puistojuhlaan
Nokia Pride tapahtumaan ova tervetulleita monenlaiset toimijat, jotka jakavat Nokia Priden arvot. Osallistuminen on mahdollista mukana kulkueessa, puistojuhlassa omalla ständillä tai järjestämällä oheistapahtumia. Otamme mukaan myös valikoituja kaupallisia toimijoita.
Valitsemme yhteistyökumppanit hakemusten perusteella saapumisjärjestyksessä huomioiden toimijan arvot ja tarjonnan monipuolisuus. Pyrimme erityisesti kaupallisten toimijoiden valinnassa välttämään päällekkäisyyttä ja arvostamme panostusta (esimerkiksi myynnistä %-osuuden lahjoittamista) ihmisoikeustyöhön.
Tapahtumaan voi tulla mukaan yhteistyökumppanina tai myyjänä vain ennakkohyväksynnän kautta.
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi osoitteeseen: nokiapride@nokiapride.fi
Puistojuhlan rakentaminen alkaa klo 12 ja kuljetukseen tarvittavien ajoneuvojen on poistuttava puistoalueelta klo 13.30 mennessä.
